keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Omenasipsejä kanelimausteella



 Mä sitten jätin tänään salin väliin.. Tuli aamulla taas aivasteltua sen verran, että ajattelin että parempi niin. Ja jotenkin se, että oon saikulla vaikkakin viimistä päivää, niin ei tunnu oikeelta lähteä salille rehkimään. Mutta lenkillä kävin silti koiran kanssa! Melkein tunti käveltiin, ja hyvä fiilis tuli :)

 



 En muista oonko aiemmin vinkannut näistä, mutta on hei ihan mielettömän hyviä, ja terveellisiä namupaloja! Ostan usein pussin kaappiin varmuuden vuoksi herkutteluhimokohtauksia varten :D Hyvin menee makeenhimoon ainakin mulle.

 


 Pakko oli Bussestakin pistää kuvaa, kun raukka on ihan loppuun saakka itsensä riehunut! Meillä oli siis tänään harvinainen vieras, meinaan toinen koira. Tämä toinen kylläkin on vielä pentu, vaikkei enää niin pieni olekkaan, mutta pennun hajut siinä kuitenkin on, joten meidänkin rähisijä sietää tätä poikaa.. Yleensähän meen Busse tappelee kaikkien kanssa, mutta nyt oli riehuminen pelkkää leikkiä, vaikkakin välillä oli vähän rajutkin otteet käytössä :D Mutta siis hauska päivä ollut meillä!

 


 Mites muitten viikonloppu sujui??

tiistai 27. marraskuuta 2012

Joululahjatoivomuksia!

 Mä oon pienessä flunssassa saikulla, olisi tehnyt tänään mieli mennä jo töihin, mutta totellaan käskyjä kun kuitenkin työ on pelkkää puhumista, ettei ääni pääse lähtemään tai kurkku tuu hirveen kipeeksi.. Joten huominen vielä kotona! Kyllä mä varmaan tänäänkin pienen lenkin teen, ja huomenna ehkä suuntaan jopa salille, jos olo on tästä yhtään parempi :)

  Mutta tässä välissä mä oon pikkasen haaveillut mitä olis kiva saada joululahjaksi, tai sitten vaikka hakea itse niillä joululahjarahoilla ;)

   Voimapyörä on ollut mulla jo pidemmän aikaa suunnitelmissa hankkia, mutta sitten aina oon ajatellut, että hankin sitten kun rahatilanne on niin hyvä, että mun ei tarvitse miettiä onko varaa tuon lisäksi ostaa proteiinipatukkaa.. Joten tää on aivan varmasti hankittava, vaikkei lahjaksi tuliskaan!





 12 kg kahvakuula olis tarpeen jo suurimmassa osassa liikkeitä, varsinkin kaikki heilautukset tuntuu ihan liian kevyiltä tolla mun 8kg:n kuulalla, jolla tulee niitä tehtyä aina superkauan, että tulis kunnon tuntumaa.. 

 

  Abilica Soft step, tästä oon haveillu siitä saakka kun ekan kerran näin tälläsen Suurimmassa pudottajassa! Tällä saa treenattua niin monipuolisesti ja TODELLA rankasti, ja mun silmissä kiiltää jo ne kauniit lihakset jotka mä tietenkin saisin nopeasti esiin tämän avulla! Ihastus.. <3 Tää on vaan niin kallis että en oo malttanut ostaa..

 

 

 Better Bodies - CONTRAST WINDPANTSnäillä jos joillakin tulis ihan mielettömän hyvät fiilikset varmasti lähtee lenkille! Ihan järjettömän upeet housut!

 

 Camo long tights, ja siis mähän en oo ikinä ennen tykännyt tosta armeijankuosista, mutta nää on vaan niin hotit! Kyllä haluaisin nämä!

 

 

 Womens Kim Top, tää oli kivan näkönen, ja tarttisin kaikenlaisia urheilutoppeja muutenkin, tai t-paitoja.. 

 

 Olishan noita ideoita enemmänkin, mutta tässä nämä päällimmäiset! Ja noita vaatteitahan sais hankkia vaikka kuinka paljon, nytkin olis jo jotain isoksi jääneitä treenivaatteita tuolla kaapissa.. Mutta koska pystyn kuitenkin niitä vielä käyttämään, niin käytän ainakin tohon jouluun saakka, ei oo tässä vaiheessa mun mielestä järkeä ostaa mitään uutta.

 Pikkasen oli erilaiset toivomukset kun yleensä jouluna on ollut :D Hih, ja jos joku pistää mulle suklaata pakettiin niin tiedoksi, että sen syöjä tulee kaikista todennäköisemmin olemaan Jere, tai sitten ne menee meidän kahvipöytään aina tarjolle kun tulee vieraita! ;)

 Ja hei, taas oli tänne eksynyt uusi lukija, oikeen mukavaa! :) Tervetuloa ja toivottavasti viihdyt! 


perjantai 23. marraskuuta 2012

Se olis nyt perjantai sitten taas kerran!



 Nää kuvat on otettu maanantaina kotimatkalla töistä, oli ihana ilma ja kuvasin vähän maisemia, joita kuljen joka päivä.. Tosta eteenpäin onkin ollut vaan sadetta, ja taukoa sateesta ennen seuraavaa sadetta, jolloin on myös ollut pilvistä ja synkkää! Melko masentavaa..

 Aikaa mulla ei oo riittänyt mihinkään liikuntaan muutakun noihin työmatkojen kävelyihin, ja se on masentanu vielä lisää! Joku ihme kausi taas, meinasin alkaa itkemään kun työkaveri kysyi että millanes fiilis tänään! :D Hetken päästä jo naurattikin, tää varmaan vaikuttaa kun pitäis oikeesti alkaa joulufiiliksenkin jo pian iskee päälle, ja ulkona on 7 astetta lämmintä parhaimmillaan ja koko talvesta ei oo tietoakaan. Tulis sitä lunta että piristyis jo!

 



 Täällä tosiaan on nurmikot vihreenä :D 

 Mä oon miettiny tässä nyt, että nostan kyllä hattua oikeesti työssäkäyville ihmisille jotka tekee kotona töihin mukaan lämpimän ruoan valmiiksi! Oon aiemmin ajatellut, että tottakai mäki niin sitten teen, eikä siinä oo mitään ihmeellistä! Mutta täytyy kyllä myöntää, että oon kyllä laiskistunut nyt työelämään lähtiessä, ja välipaloina töissä syön yleensä banaanin, rahkan ja viimisellä tai keskimmäisellä tauolla proteiinipatukan.. Hävettää kyllä myöntää että teen näin joka päivä, mutta jos vaikka tän tunnustuksen myötä saisin itteeni niskasta kiinni ja tekisin oikeen joku päivä nyt sen lämpimän päivällisen oikeen sinne mukaan! 

  


 Huomenna mies täyttää 25vuotta ja on kivat kahvittelut siis tiedossa, ja illalla me suunniteltiin menevämme oikeen elokuviin! En kyllä muista koska viimeksi oltais oltu, taitaa olla lähemmäs vuosi aikaa.. :D Ei hirveen usein tuu siis käytyä, pidetään oikeen treffi-ilta ;) Taidan ottaa pikkasen poppareitakin, en oo vielä ihan varma.. Jos epäröin vähänkin vielä huomenna ni en ota! Sitten ei tuu ainakaan huonoa omaatuntoa. Ei tuu myöskään sillon jos oikeen paljon niitä haluan, koska tiedän syöväni kuitenkin oikeesti niin harvoin niitäkin :)

 Mitäs suunnitelmia kaikilla muilla on viikonlopuksi??

maanantai 19. marraskuuta 2012

Karhun terapiarulla

 Noniin, nyt olis vuorossa aihe, mistä mun on pitänyt kirjoittaa jo isänpäivästä asti, nimittäin ostin sillon miehelle lahjaksi tuon Karhun terapiarullan. Olen sitä nyt vasta kerran testannut, ja tykkään kyllä kovasti! Joissakin liikkeissä en oikeen löytänyt tuntumaa, tein varmaan vielä vähän väärin, mutta eiköhän niihin liikkeisiin opi ajan myötä kun jaksaa vaan yrittää.. Ohjeet otin täältä, ei tosiaan netistä ollutkaan ihan niin helppo etsiä ohjeita kun luulin! Mutta noilla ohjeilla pääsee ainakin alkuun, ja tuntumaa sai aika hyvin kun tossa terapiarullassa on niitä nystyröitä kivasti! Selkä ja jalat sai kyllä aivan loistavan hieronnan :)



 

  Noissa liikkeissä etusääriin, ja sitten tohon viimiseen liikkeeseen en oikeen saanut tuntumaa, täytyy niitä vissiin vähän harjotella!  Ja hei, haluisin kysyä teiltä lukijoilta onko jollakin kokemusta joko tälläsesta terapiarullasta, tai ihan pilatesrullasta? Ja vinkkejä otan vastaan jos jollain niitä olis tarjota, se olis ihan loistavaa :) 

 Mies kyllä valitteli että kun tässä hänen mielestään joutuu liikaa käyttämään vatsalihaksia, mutta ei mun mielestä mitenkään liikaa tuntunut niissä.. Kai se aluksi voi tuntua niissäkin vähän rajummin, ennen kuin noihin liikkeisiin tottuu!

 Mä luulen että mulla tää ainakin tulee olemaan kovassa käytössä, ja varmaan miehelläkin, kunhan selviää ensin hänen selkäasiansa fysiterapeutin kanssa, ettei mennä ainakaan mitään paikkoja rikkomaan..

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Asiaa ruokailusta

 Multa kysyttiin tossa joku päivä, että mitä mä oikeen syön, kun laihdun näin hyvin! Ja vastaus on, että niinkuin ennenkin, paitsi lounaan oon korvannut vihershmoothiella.. Joskus se on saattanut mennä johonkin muuhunkin väliin kun lounaalle, mutta pääasiassa näin kuitenkin.

 Vihersmoothie on siitä kiva ja helppo tehdä, kun siihen voi ängetä vaikka mitä aineksia sekasin! Kaikenlaisia salaatteja, kurkkua, tomaattia, paprikaa, banaania, avokadoa, omenaa, päärynää, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa, gojimarjoja jne.. Itse käytän usein lisäksi pakuriteetä ja raakakaakaojauhetta. Sinne voi siis ängetä joukkoon vaikka mitä!

 Ainiin, ja iltapalan olen aika usein korvannut munakkaalla! Sen teen niin että laitan yhden kokonaisen kananmunan, ja kaksi valkuaista ja kaksi nakkia joukkoon, niin johan maistuu! Ja proteiiniakin siitä löytyy jo kivasti :)


 Eli normaalisti päivän ruokailut on tämänlaisia:

Aamiainen: kaurapuuro + hera + mehukeitto (ja joskus marjoja) tai 2 palaa ruisleipää, johon tulee voita ja keitetty kananmuna päälle 

lounas: yleensä vihersmoothie joko rahkaan tehtynä, tai herajauheella

välipala: maitorahka marjoilla ja mehukeitolla (joskus lisään myös pähkinöitä) tai proteiinipatukka

päivällinen: 100g lihaa (korkeintaan 10% rasvaa, muuten en oo enää niin tarkkaan katsonut mitä lihaa, useimmiten se on naudanjauhelihaa), paljon paljon kasviksia (en oo punninnut enää, mutta aina vähintään se puolet lautasesta!) ja keitetty kananmunan valkuainen tai kasa raejuustoa, ja treenipäivinä vähän makaroonia

iltapala: joko maitorahka samoilla lisukkeilla kuin välipalana (aina pähkinöitä myös) tai tuo munakas) ja iltapalan jälkeen teetä, jossa on iso teelusikallinen kookosöljyä!

 Nyt tän kuukauden aikana on sokerittoman takia jäänyt herajauheet väliin, ja palautusjuomakin on vaihtunut täksi ajaksi proteiinipatukkaan!



 Sitten tähän lopuksi olis varmaan sitten tunnustettava eilinen sortuminen! Eli mulla on tässä muutaman päivän ollut taas ärsyttävän raskasta kun tyttö on TAAS kipeenä, ja yöt on valvottu kun hän yskii ja itkee ja on käyty päivystyksessä jne.. Niin eilen tein tietoisen päätöksen herkutella, kun en vaan jaksanut tehdä mitään ruokaa, kaupat oli jo kiinni ja teki mieli kaikkea hyvää.. Joten tilattiin pitsaa, söin puolikkaan. Ja illalla söin jäätelöä! Joten siinä meni sokeriton pieleen, mutta en mä silti kadu.. Jotenkin koin silti ansainneeni ne herkuttelut, ja jatkuu taas paremmin mielin :)

torstai 15. marraskuuta 2012

Se olis sitten v-loppu tulossa jo!

 Hei vinkkaanpa taas, eli tykätkääpä myös facebook-sivuistani täällä!

 Juu, eli alotetaas maanantaista, aamupaino oli 51,9kg! Ihan hurjaamiten tää homma edistyy nyt niin hirveen hyvin! :) Maanantaina kävin myös salilla tekemässä käsiä ja oli kyllä kivaa! Harmi kun meen salille ei saa viedä kameraa, oli taas kivannäkönen pumppi hauiksessa ja mä sitä sitten tietenkin ihailinkin ahkerasti :D 

 Tosiaan päätinkin tehdä sittenkin vielä kolmijakosella, kun ajattelin vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä siellä salilla vaikka mikä olis! Kyllä sitä aikaa sitten ihmeesti löytyy kun sitä vaan haluaa.

 Tiistaina pidin välipäivän ja oli iltavuorossa töissä (olin kyllä maanantainakin, kävin salilla ennen töitä..) ja eilen pääsin kolmelta jonka jälkeen ponkasin suoraan salille tekemään keskikroppaa. Jestas mikä fiilis taas, mä olin niin ilonen kun katselin yhtä naista ketä teki osittain samoilla laitteille samoja juttuja kun mä, ja sain joka kerta lisätä painoja vähintään 15 kiloa niihin!  Tuli sellanen olo että on saavuttanut jotain, etten mä ihan turhaan ole siellä salilla käynyt :)



 Tänään olikin hei mun nimpparit! Ei meillä oo tapana ihmeemmin nimppareita juhlistaa, mutta kävin mun vanhemmilla kahvilla, niin äiti oli ostanut mulle kauheen kokosen kukkasen lahjaksi! Ihana<3 Ja itsekin ostin itelleni lahjan, ihanat mustat kollarit pinkeillä yksityiskohdilla, nää on niin söpöt!


Tällänen perusihana pikkujoululahja, siinähän siis sataa lunta kun vähän ravistaa/kääntää ylösalasin :)

 Samalla ostin huomiseksi töihin pikkujoululahjan! Lahjan piti olla alle 3 euroa maksava, joten mitään ihmeellistähän sillä ei pystynyt hankkimaan, ja mietinkin aikasemmin jo aika paljon kaikkia vaihtoehtoja.. Löysin kuiteskin aika kivan! Ja meille on kuulemma tulossa ihan joulupukki niitä jakamaan, aika jännää ;) 

 Sokeriton mulla on edelleen mennyt hyvin, tai oikeestaan loistavasti, nyt on mennyt jo mielihalutkin ohi, en tie miksi mutta nyt itseasiassa mulle tulee huono olo jo kun ajattelen että mun pitäisi syödä jotain makeaa! Ja siis en tarkota tällä nyt hedelmiä.. Vaan just noita kaikkia herkkuja! Ihan hyvä vaan ;) 

 Ja työmatkoja on tullut edelleen hyvin käveltyä, joka päivä vähintään toiseen suuntaan, usein molempiinkin.. Eli joka päivälle tulee vähintään 35 min lenkki! En voi oikeen muutakun olla tyytyväinen tähän mun tilanteeseen nyt :)

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Morjes!

 Piti vaan tulla ilmottamaan välillä, että kyllä täällä elossa ollaan, ja hienosti menee! On tää aika vaan ihan liitäny ohi, joten en oo kerinnyt tänne mitään teille päivittelemään, mutta huomenna pistän tänne kuulumisia tarkemmin kun pitäisi olla pikkasen edes rauhallisempi päivä tiedossa :)

  Painokin on vielä vaan lasku suunnassa ja kaikin puolin mieli on kiva, joten hyvää illan jatkoa kaikille ihanille, ja kuullaan huomenissa lisää!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hyvä minä!


 Oma kehu haisee, mutta pakkohan mun on olla ylpee, kun koko viikonloppu nokan edessä on heiluteltu jos jonkinlaista herkkua, ja mihinkään en oo sortunut! Mulla on mennyt niin loistavasti, että suunnittelin tänään illalla laittavani popcorneja, mutta nyt on jo taas vähän sellanen olo etten kyllä malta! :D

 Salille mun ei tullut lähdettyä, ja siitä johtuen oonkin ollut tänään superkiukkunen kun kuiteskin jäi vähän harmittamaan, kun tänään ei kuitenkaan aika riitä siihen.. Huutelin jo facebookissakin että kuka mut lähtis maanantaina raahaamaan sinne salille, vaikka tukasta jos ei muuten! Tai joku vois keksii mulle jonkun jäätävän rangaistuksen minkä saan jos en mee huomenna salille :D

 
Toi Jimin huoneen peili on aina likanen, vaikka pesen sen noin kerran viikossa! Aina on pakko mennä tahmasilla sormilla siihen sotkemaan :D

 Vaaka on näyttänyt taas tänään upeita numeroita mulle, joten odotan huomista melko innoissani sen takia. Täytyy vielä illalla kattoo löytyskö meiltä siihen uudet patterit, kun on jo vähän aikaa vilkutellut niitä, ettei jää niistä kiinni huomisen lukujen näkeminen!

 Mites teillä muilla on mennyt tämä isänpäiväviikonloppu?  Sorruitteko kertaakaan, vai oliko joku fiksu säästänyt tankkauspäivän tätä varten?:)


 

 Mulle oli tänne ilmaantunut taas uusi lukija, tervetuloa! :) Yritin vilkasta nopeesti, mutta ei vielä ainaskaan selvinnyt ketä olit, mutta kivaa kuitenkin että löysit tiesi tänne :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Isänpäiväviikonloppu

 Vähän hiljasempaa blogin puolella! Ei oo ollut oikeen mistä kirjoitella, kun on aika mennyt niin nopeasti tuon työn takia, kun sehän tarkoittaa että kaikkeen muuhunhan on enää se puoli päivää vain aikaa, kun normaalisti on ollut aamusta iltaan aikaa tehdä asiat siinä järjestyksessä kun itse haluaa.. 

 Mutta joo, liikunnat on ollut tasan sitä työmatkojen edestakasin kävelyä, jonka oon kyllä kävellyt vielä tosi mielelläni :) Aika ei tunnu nyt riittävän salille tarpeeksi, joten muutan saliohjelman varmaan kaksijakoiseksi, jolloin käsipäiviin lisään vatsat, ja jalkapäiviin selkälihakset.. Tääkin viikonloppu tulee olemaan kiireinen kun on isäinpäivä, ja pitää kaikki mummulatkin muistaa kiertää! Ajattelin, että jos jaksan niin tänään kuitenkin kävisin vielä salilla, saas nähdä miten käy :D

 Sokeriton mulla on mennyt tähän saakka ainaskin tosi hyvin, sitä yhtä pikkuvirhettä lukuunottamatta! :D En oo ees kaivannut niitä, ja oon pysynyt kylässä ollessakin kovana ja sanonut, että en voi nyt syödä sellasta. Vaikka mummu kyllä jossain vaiheessa jo tokaisi että on huolissaan minusta, etten kuihdu pois! Totesin tähän, että minähän syön kuitenkin melko paljon ja ruoka jota syön on vain nykyään sitä terveellisempää, ja en siihen vanhaan tapaani halua palata enää koskaan, koska koen olevani paljon energisempi näin! Kyllä hänkin sitten asian ymmärsi, kun tajusi että en ole millään ihme-dieetillä :)
 



 Nyt täytyy mennä taas katsomaan kaikille vaatteita, kun aloitetaan isänpäiväkierros jo tänään.. Kaikille kuitenkin oikein hyvää viikonloppua, ja muistakaa sitä rakasta isää vaikka jollakin suklaalevyllä! :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Väsyneen löpinöitä ja mitat

kesäkuu

lokakuu
 Vähän huonot vertailukuvathan nuo on, mutta näkeehän tosta ainakin, että jotain edistymistähän tässä nyt on kuiteskin tapahtunut! :) Ja paremmin taas edistystä näkee niistä mitoista, jotka tänään sain otettua (suluissa olevat mitat otettu 1.10):

 Napa: 81cm (81cm)
Vyötärö: 66cm (69cm) 
Peppu: 89cm (91cm)

Rinta: 82,5cm (84cm)

Reisi:51,5cm (52,5cm)

 Ja hei, myönnän ihan suoraan, että oon ihan törkeen tyytyväinen! Vaikka tuo navan alue onkin nyt sama, mutta kokonaisuutena kuitenkin maha on paljon pienempi kuin ennen.  

 Mutta nyt on myönnettävä etten jaksa kirjoitella enempää, on ollut jotenkin hirveen raskas päivä, ja oon todella väsynyt! Toivottavasti  näistä mun kirjotuksista kuitenkin saa jotain tolkkua, koska tuntuu olo ihan hölmöltä :D Joten hyviä öitä ja palaillaan taas todennäköisesti huomenna! :)

tiistai 6. marraskuuta 2012

Yksinäisen touhuja


 Noniin, pahoitteluni, kai se nyt oli sanomattakin selvää, että unohdin ottaa ne mitat aamusti! Damn! Eli, katotaan muistaisinkos huomenna sentäs..


 Olen tässä just valmistautumassa töihin, ja ajattelin laittaa postauksen tässä samalla kun juon mun viher/marjasmoothien :) Oikeen muuten ihanan piristävä välipala just tälläseen väliin päivää, kun tarvis oikeesti nostaa sitä energia tasoa, niin tehdä just joku oikeen pirtsakan makunen smoothie.. Suosittelen :)




 Tänään oonkin saanut olla yksin kotona, kun lapset on tarhassa. En jaksanut lähteä kaupungille asti salille kun joudun lähtemään kuitenkin taas uusiksi sinne, mutta tein kotona vatsalihastreenin! Tuntuu ihanalta, kun alkaa pikkuhiljaa elämä menemään siihen suuntaan kuin sen haluaisikin menevän. Olen aika onnellinen just nyt :)

 Nyt meen laittaa hiukset vielä ja lähden kävelemään töihin. Mukavaa tiistain jatkoa kaikille! :)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Täst se lähtee!


 Jes, tänään olin töissä kuuntelemassa opastuksen, ja puolentoista tunnin kuluttua kotiin, en päässytkään vielä tänään aloittamaan, vaan vasta huomenna! Reippaana tyttönä päätin kävellä kotiin ja matkalla totesin sen tuntuvan ihan loistavalta hyötyliikuntapiristeeltä sen toimiston jälkeen, joten yritän mahdollisimman monena päivänä kulkea töihin (ja tietty kotiin sieltä) kävellen tai pyörällä jos kiire on ja ilma antaa myöden.. Ostin sateenvarjonkin ettei ole tekosyitä! Vain oikeen kamalalla ilmalla voi mennä bussilla ;)


Kuva suoraan laukusta :D







 



 Ruokapuolella menee nyt taas kivasti, ja kermavaahto-onnettomuus on jo lähes unohtunut ;) Ja hei, tiettekö mikä mun aamupaino oli?! 52,7kg! Kuulostaa ihan pikkasen upeelta :) Ja huomenna ajattelin ottaa niitä mittojakin, niin näkee mitä tässä kropassa oikeesti tapahtuu nyt..

  Nyt täytyy alkaa suunnittelemaan lapsille iltapalaa, heillä on myös ensimmäinen rankka päiväkotipäivä takana!<3

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mokasin eilen! Ja pahasti!

 Jaahas, eilen vietettiin tyttären kaverisynttäreitä, ja omat syömiset meni omilta lautasiltaan hienosti, muutaman vegesipsin maistoin ja noita kuivattuja omenan paloja (ilman lisättyä sokeria tietenkin) söin kyllä vielä illallakin telkkarin äärellä..





 Kunnes mulle kävi köpelösti, kun korjasin näitä herkkuja pois pöydästä! Sormeni kävin tuohon kakun kermavaahtoon ja siitä sormi ohjautui automaattisesti suuhun! Apua kun järkytyin tän tehtyäni :D Melkonen moka! No, ajattelin kuitenkin antaa itselleni anteeksi ;)

 

 Muuten mulla on edelleen mennyt tää hyvin, ja eilen tuli käytyä vieraiden lähdettyä vielä lenkilläkin :) Huomenna mulla alkaa työt, joten ajattelin tän illan viettää salin sijasta kuitenkin vaan kotona rentoutumassa.. Viiminen rento päivä siis tiedossa vähään aikaan!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Shoppailemassa

 Jee, taas on ilmaantunut pari uutta lukijaa, tervetuloa vain! Se on aina yhtä mukava ylläri kun teitä ilmaantuu tänne.. :)

 Tänään kävi sellanen moka, että en ollut saanut vielä yhtään kuvia otettua, ja käskin miehen ottaa kameran mukaan kun hän lähti pojan kanssa käärmenäyttelyyn. Mies on mennyt sieltä suoraan porukoilleen pojan kanssa ja mulla ei ole kameraa vieläkään, ja siksi ei myöskään mitään kuvia lisätä tänne! :/ Damn!
 

 Nyt on toinen päivä ilman sokeria (meinasin kirjoittaa suklaata, alkaakohan se pääkoppa menee sekasin?!), ja mielestäni tää on mennyt tosi helposti! :) Ainoo missä oon joutunut miettimään tarkemmin, on ollut proteiinipatukat(hyviä oli ainakin ne dietmixin pikkupatukat, ja ne Profx lo carbin caramel -makuset patukat), joita hain iltaherkuiksi, ja tän päivän kahviherkuksi kun olin kaupungilla ihanan ystäväni, sekä Joannan kanssa.. Tuli vähän shoppailtua, kylläkin vain lapsille ja miehelle isäinpäivälahjan. Eipä kun ostinhan mä itselleni spirulina-purkin! Ajattelin testata sellasta nyt seuraavaksi.

 Salille en kerkeä tänäänkään, koska oon Joannan kanssa ja mies on katsomassa jääkiekkoa, joten ajattelin pistää tytön nukkumaan ihan pian, ja vetästä taas pitkästä aikaa kahvakuulan esiin! Oon ihan innoissani treenaamisesta, kun mun mielestä oon taas pienentynyt kivasti, joten pitäis varmaan joku kerta taas ottaa mitat, vai mitä? Ei taida olla parempaa motivaatiota liikkumiselle, kuin silminnähtävä kehitys!

torstai 1. marraskuuta 2012

Sokeriton marraskuu!

 Lähdin mukaan sokerittomaan marraskuuhun! Idean sain Monnalta, joka haastoi tähän kaikki lukijansa.

 Ensin ajattelin, että en mä tähän lähde, kun aika vähän tulee muutenkin syötyä mitään sokeripitosta, mutta nyt tulee syynättyä ruuat ainakin vielä tarkemmin, eikä voi pitää kuukauteen herkkupäivää, joten herkuttelut tulee väkisinkin sitten olemaan koko kuukauden terveellisiä! Saas nähdä vaikka jatkaisin tätä jouluun saakka, vois olla ihan hyväkin idea :)




 Tämä on kopioitu (hiukan leikattuna vain) Monnan blogista, ohje tähän sokerittomaan; 

 Sokeriton käytännössä tarkoittaa siis kaiken valkoisen sokerin poisjättämistä! Eli, karkkien, suklaan, pullien, kakkujen ja keksien lisäksi tarkoittaa myös tuotteita missä on lisättyä sokeria. Tuote jossa on ALLE 5g/100g sokeria on hyväksyttyjen listalla. Myös Steviaa saa käyttää makeutukseen tai hunajaa.

 Itse koitan olla ilman tuota Steviaa ja hunajaakin, kun muutenkaan ei niitä tule juuri käytettyä. :) Nyt ihan jännittää tuleeko tästä hirveenkin vaikee kuukausi! 


 Päätinpä vielä haastaa myös omat lukijani, ja tietenkin muutkin halukkaat tähän sokerittomaan kuukauteen! Vielä kerkee hyvin ;)