maanantai 5. elokuuta 2013

Uusi vauva

 Huomasin, etten muistanut edellisessä kirjoituksessa edes mainita, että meille tuli myös perheenlisäystä muutama viikko sitten! Meillä on nyt neljä kuukautta vanha kissanpentu Busse ranskanbulldoggin lisäksi. Kissat on aina olleet mun "juttu". Oon syntymästäni asti elänyt kissan kanssa, ja minulla on ihan itsellänikin aiemmin ollut kaksi kissaa, joista jouduin raskaaksi tultuani luopumaan. Toisesta koska muutimme kerrostaloon, ja se oli ulkokissa, ja toisesta, sillä se oli luonteeltaan niin arvaamaton kaikkia muita paitsi minua kohtaan, ettei sitä voinut ajatellakaan vauva-arkeen.. 
Mutta tässä nyt kuiteskin meidän uusin vauvamme on:


 Vähän jännitti miten he tulis sitten keskenään toimeen, mutta tosiaan parin päivän jälkeen he oli jo kuin parhaat ystävykset! 



Nyt on taas löytynyt ihan erilaista energiaa treenaamiseen, ja lenkit pidentyny, puolitoista tuntia on aika sellanen perus lenkki nykyään. Ihanan energinen olo! 

 Ja itseasiassa kun jäin työttömäksi tossa kesäkuussa, niin sain vihdoin suuni auki työkkärissä, ja yllätyin kuinka kannustavia siellä oltiin. Nimittäin tällä hetkellä oon sellasessa yleiskoulutuksessa, mutta tän jälkeen mun olis tarkoitus lähteä työkokeiluun kuntosalille :) Loppu onkin sitten tuurista kiinni, saanko jatkossa töitä vastaavalta alalta, tai kannustavasti mulle puhuttiin myös mahdollisuudesta oppisopimukseen, jos vaan sopivasti löydän kuntosalin, jossa mahdollisuus olisi lisätä väkeä. Yritän nyt vaan ajatella positiivisesti, ja ajatella, että jopa tuo työkokeilu olisi ihan mieletöntä tässä vaiheessa!


Kiitokset kuvasta Joannalle<3

Ja kuvaaja itsekin kuvassa.


 Ruokiin en taida kyllästyä koskaan. Banaani-pähkinävoijäätelö on jotain niin parasta! Ja proteiinikakku pahkinävoi-myslisekoitus kuorrutuksella. Iltapalaksi teen lähes aina ton valkuaismunakkaan kinkulla ja sipulilla, ja vähän lisäksi kasviksia viereen niin kyllä kelpaa uneksia timmistä kropasta ;)