tiistai 27. marraskuuta 2012

Joululahjatoivomuksia!

 Mä oon pienessä flunssassa saikulla, olisi tehnyt tänään mieli mennä jo töihin, mutta totellaan käskyjä kun kuitenkin työ on pelkkää puhumista, ettei ääni pääse lähtemään tai kurkku tuu hirveen kipeeksi.. Joten huominen vielä kotona! Kyllä mä varmaan tänäänkin pienen lenkin teen, ja huomenna ehkä suuntaan jopa salille, jos olo on tästä yhtään parempi :)

  Mutta tässä välissä mä oon pikkasen haaveillut mitä olis kiva saada joululahjaksi, tai sitten vaikka hakea itse niillä joululahjarahoilla ;)

   Voimapyörä on ollut mulla jo pidemmän aikaa suunnitelmissa hankkia, mutta sitten aina oon ajatellut, että hankin sitten kun rahatilanne on niin hyvä, että mun ei tarvitse miettiä onko varaa tuon lisäksi ostaa proteiinipatukkaa.. Joten tää on aivan varmasti hankittava, vaikkei lahjaksi tuliskaan!





 12 kg kahvakuula olis tarpeen jo suurimmassa osassa liikkeitä, varsinkin kaikki heilautukset tuntuu ihan liian kevyiltä tolla mun 8kg:n kuulalla, jolla tulee niitä tehtyä aina superkauan, että tulis kunnon tuntumaa.. 

 

  Abilica Soft step, tästä oon haveillu siitä saakka kun ekan kerran näin tälläsen Suurimmassa pudottajassa! Tällä saa treenattua niin monipuolisesti ja TODELLA rankasti, ja mun silmissä kiiltää jo ne kauniit lihakset jotka mä tietenkin saisin nopeasti esiin tämän avulla! Ihastus.. <3 Tää on vaan niin kallis että en oo malttanut ostaa..

 

 

 Better Bodies - CONTRAST WINDPANTSnäillä jos joillakin tulis ihan mielettömän hyvät fiilikset varmasti lähtee lenkille! Ihan järjettömän upeet housut!

 

 Camo long tights, ja siis mähän en oo ikinä ennen tykännyt tosta armeijankuosista, mutta nää on vaan niin hotit! Kyllä haluaisin nämä!

 

 

 Womens Kim Top, tää oli kivan näkönen, ja tarttisin kaikenlaisia urheilutoppeja muutenkin, tai t-paitoja.. 

 

 Olishan noita ideoita enemmänkin, mutta tässä nämä päällimmäiset! Ja noita vaatteitahan sais hankkia vaikka kuinka paljon, nytkin olis jo jotain isoksi jääneitä treenivaatteita tuolla kaapissa.. Mutta koska pystyn kuitenkin niitä vielä käyttämään, niin käytän ainakin tohon jouluun saakka, ei oo tässä vaiheessa mun mielestä järkeä ostaa mitään uutta.

 Pikkasen oli erilaiset toivomukset kun yleensä jouluna on ollut :D Hih, ja jos joku pistää mulle suklaata pakettiin niin tiedoksi, että sen syöjä tulee kaikista todennäköisemmin olemaan Jere, tai sitten ne menee meidän kahvipöytään aina tarjolle kun tulee vieraita! ;)

 Ja hei, taas oli tänne eksynyt uusi lukija, oikeen mukavaa! :) Tervetuloa ja toivottavasti viihdyt! 


3 kommenttia:

  1. Ellei halua maksaa merkistä tai ostaa voimapyörää esim. sellaisena versiona, jossa sen voi laittaa myös jalkoihin ja jossa mukana on kuminauhavastukset, se perusmalli maksaa kympin molemmin puolin :) Ostin omani Prismasta, taisi maksaa 8-9 euroa. Ja sen saa toki rakenneltua painonostotangosta ja pienistä levypainoista.

    Tuo Bosu kiinnostaa, kiitos nimivinkistä, päädyin katselemaan sen hintoja netissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis oon katsellu että useimmiten taitaa olla joku 14€ hinta, mutta välillä sekin on jo liikaa, varsinkin nyt kun jäi kelan tuet saamatta ja eka palkka tulee vasta 10. päivä.. Mutta sitten tilanne onkin jo paljon parempi :)

      Poista
  2. Hei! Suosttelen lämpimästi voimapyörää. Itse sain sillä kesällä tehtyä juuri ja juuri 15 kertaa ja nyt menee keveästi lähemmäs sata :D Muutaman kerran olen saannut tehtyä suorin jaloin eli todellakin toimiva ja kehittää vatsoja tehokkaasti. Omani taisi maksaa muutaman kympin :)

    VastaaPoista