sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Shoppailua!

 Eilen lähdin kaupungille Joannan kanssa, etsimään mekkoa hautajaisia varten hänelle. Lähdettiin linja-autolla ja palattiin kävellen.

 Ihmettelin jo linja-autoon vaunuja nostaessa, että miksi nyt tuntuu näin kamalan raskaalta, ja vasta ostoskeskukseen päästyä huomasin renkaiden (kaikkien niiden siis) olevan lähestyhjät. Jes! No kierreltiin ja löydettiin mieleiset vaatteet ja käytiin kahvittelemassa Vanha-mummun luona (mun isoäitini) ja sieltä lähtiessä kävin vielä Sokoksen kautta hakemassa vähän lisäystä mun ruokailuihin :) 


 Joanna nukahti Sokoksessa shoppaillessani, eikä herännyt yrityksistäni huolimatta katsomaan hienoa joulukuusta.. Eikä nyt muutenkaan enää siinä 5 aikaan olisi tarvinnut nukkua! Onneksi nukahti kuitenkin illallakin :)

 



 Kävelin sitten tosiaan tyhjillä renkailla kotiin ja oli muuten rasvanpolttoa varmaan siinä kerrakseen! Olin aivan märkä hiestä kotiin päästyäni. :D 




 Ja nämä parannukset ruokavalioon olivat tällä kertaa siitepölyrakeet, joita testasin jo tänään aamulla puurossa, sopi muuten kuin nyrkki silmään! ;) Ja toinen oli Himalajan ruususuola, pieni parannus tuosta merisuolasta jota oon tähän asti käyttänyt vallan. 

 Mulla on kyllä siitepölyallergia, mutta päätin testata kuitenkin, kun ei mun allergia oo kuin nenän tukkoisuuteen vaikuttava tekijä, ja ajattelin että varovasti kuin aloitan niin että mies on kotona jos joku reaktio sattuu tulemaan, niin tuskin siitä mitään tulee.. Ja ei kyllä tullutkaan! Voiskohan tää jopa käydä ns siedätyshoitona, jos ensi kesän allergiat ei oliskaan ihan niin voimakkaat?! ;)


 

2 kommenttia:

  1. Siitepölyrae... Siis MITÄ?!? Kerrohan mitä vaikutusta noilla pitis olla. Siitepölyrae. Kaikkea sitä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Sama reaktio oli mulla kun ekan kerran kuulin :D Mutta voisinkin kirjoittaa asiasta seuraavaan postaukseen, kuulemisiin siis! ;)

      Poista