tiistai 3. huhtikuuta 2012

Meilläkin kipeiltiin

 No, johan oli juhlat.. Päästiin ihan meen porukoiden pihaan asti, ja Joanna oksensi jo autossa. No sovittiin että Jere lähtee Joannan kanssa kotiin ja me jäädään Jimin kanssa.. Vein Jimin sisälle ja menin viemään Joannalle vettä pihaan, ja sitten tulikin Jimi jo ulos kun hän oli oksentanut eteiseen! Jes. Eli lähettiin koko porukka kotiin.. Kotona koko lauantai meni mulla siivotessa, pyykkiä pestessä ja lapsia suihkutellessa. Illalla Jere alko oksentaa, ja yöllä minä. Eli seuraava päivä oli ihana kun lapset oli kunnossa ja jaksoi jo vähän riehuakkin, kun itse ei pystynyt edes kunnolla istumaan! Eilen oli jo vähän parempi olo, mutta en jaksanut tulla vieläkään tietokoneelle.. Oli kamala päänsärky ja mahaa poltteli, joten tuli makoiltua koko päivä.. 

 Tänään onneksi olo on taas suht hyvä :) Jimillä kylläkin tuli nokkosihottumaa, mutta koska on oltu nyt vaan kotona, eikä syöty mitään erikoista, kyse on vaan jälkitaudista, eikä onneksi mistään allergiasta.. Aamusti poitsu näytti aika pahaltakin, mutta nyt suurin osa näpyistä on jo hävinnyt! :)


 Mä kaipaan salille! Ihan hirveetä olla kipeenä ja sitten sen jälkeenkin vielä on niin heikko olo ettei pysty lähtemään.. Toivottavasti huomenna kykenis jo! Mut hei, positiivista tässä on se että mun aamupaino oli tänään 57,4kg :D Se ei harmi kyllä varmaan pysy siinä, vaan nousee kun uskallan taas syödä enemmän, mutta kiva se olis jos ei nousiskaan! :P

 

2 kommenttia:

  1. Meillä kans ukko on vatsataudissa. Niin toivon ettei se tartu itselle eikä neidille :(

    Pikaista paranemista:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei tarttuis teille! Kyllä vaan on kamalin tauti minkä tiedän! :/ Mulla onneks nousi siinä sunnuntaina illalla kuume korkeeks, vaikka ei sekään oo kiva, mut ainakin paranin sitten kivasti sen ansiosta!

      Poista