tiistai 9. lokakuuta 2012

Tyttöjen kesken

Kuva otettu päikkyjen jälkeen :)


 Tänään aamulla veimme Joannan kanssa Jimin päiväkerhoon, ja ulkoiltiin jonkun aikaa, kunnes tultiin päikkäreille kotiin. Jere tekee pitkää päivää, ja tulee vasta 11 jälkeen yöllä kotiin, ja Jimi oli menossa mummulaan päiväksi, joten pääsisin helpolla tän päivän :)


Lisäksi olimme sopineet menevämme mummilassa käymään, ja päivähän vierähti siellä aivan loistavasti, ja kotiinlähdön aika tulikin jo pian. Kotona vielä mukava kävelylenkki koiran ja rattaiden kera, ennen Joannan iltapala-aikaa.
 



 Iltaan olin valmistautunut jo etukäteen tämmösillä ihanuuksilla! Body- lehdellä jossa tuntui olevan kauheasti kaikkea mukavaa luettavaa, ja taas uudella proteiinipatukka tuttavuudella! Näytti olevan niin loistavasti proteiinia, että jos vaan alas menee, niin näitä ostelen jatkossakin. :)





 Lenkin aikana itseasiassa anoppi soitti, ja sanoi että Jimi haluaisi jäädä yöksi, ja tietenkin se minulle sopi, onpahan yksi iltakiukuttelija vähemmän ;) Eipä tyttökään sitten kuitenkaan mitään kiukutellut, vaan kiltisti leivän jälkeen pesi hampaansa ja meni sänkyynsä! Mukavalta illanalulta siis tuntuu :)

 

 Nyt alkoi siis tää mun vapaa-aikani, jonka käytän blogien lukemiseen ja tuon lehden läpilukemiseen. Ehkä jos jaksan valvoa, niin katson vielä Salkkaritkin nauhalta! (Pahasti koukkuuntunut seuraaja!)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, tyttöjen päivä :) Munkin pitäis oikein tsempata noiden "tyttöjen kesken" juttujen kanssa. Välillä tuntuu, että meidän neiti 9v hukkuu neljän veljensä juttuihin.
    Sulla ropisee hienoa vauhtia kilot alaspäin, tsemppiä jatkoonkin. Yritin kaivella muttei osunut silmiin kuinka pitkä sä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla onkin vilskettä viiden lapsen kanssa! Ja eikös sun miehes matkustellut paljon työnsä puolesta? Ei se mikään ihme ole, ettei aika riitä kaikkeen, mulla käy vielä helposti tää kun on vain kaksi lasta :) Hattua nostan sulle!
      Joo, oon itsekin ihmeissäni, ilmeisesti toimii tämä kun olen pikkuhiljaa yrittänyt muuttaa ruokavaliota puhtaampaan suuntaan.. Loputon projekti tulee varmaan olemaan :D Olen 161cm, että melko lyhyt..

      Poista