perjantai 16. maaliskuuta 2012

Viikonloppu taas edessä!

 Mä pidin sitten eilen taas tankkauspäivän. Piti olla vasta lauantaina, mutta lapset on sillon menossa yökylään ja mies ilmoitti lähtevänsä myös ulos, niin ajattelin että sillon olis kiva pitää sellanen joku supertreenipäivä! Käydä salilla ja pitkällä lenkillä ja venytellä sitten illalla oikeen pitemmän kaavan mukaan rauhassa :) Ei oo muuten yhtään niin ahdistavaa enää pitää tota tankkauspäivää, koska tiedän että mun ei tarvitse mennä vaa'alle kun vasta yli viikon päästä! Ihan kiva fiilis :) 



 Tuota mottoa täytyy muistaa aina välillä toistella päässään, niin kaikki tuntuu taas valoisammalta! Hassua miten pelkkä lauseiden toistaminen omassa päässään saattaa antaa ihan älyttömän määrän energiaa sulle! :)

 Myös vaihdoin itseni tuolla Litessä laihduttajista ylläpitäjiin.. Vaihtaminen tuli eilen mahdolliseksi, ja en ole vielä saanut uusia ohjeita, enkä tiedä miten niihin kuuluu siirtyä oikeaoppisesti, mutta itse ainakin ajattelin tehdä niin kuin jo täällä aiemminkin juttelin. Eli tosi pikkuhiljaa, ensin lisäämällä puuroa, sitten lisäämällä ruokavalioon hiukkasen pastaa ja kattoo sitten mitä muita lisiä siihen tulee :) Jännittää ihan miten kroppa reagoi muutoksiin, alkuun voi kuulemma paino nousta, mutta kyllä se siitä laskee myöhemmin.. Ja kuulemma tuollakin ruokavaliolla laihtuu, pikkasen vaan maltillisemmin.. Tankkauspäivät myös vähenevät reilusti, mikä on toisaalta ihan hyvä mulle, koska tää on tuntunut musta vähän siltä kun olis jatkuvasti tankkaamassa, ja sitä päivää odottaa jotenkin liikaa, kun se on aina "nurkan takana"!

 Tän pitäis olla taas ihan kiva päivä, Joanna on päiväunilla, ja kun herää niin lähen lasten kanssa S:n luo. Saa sitten lapset taas riehua siellä keskenään, ja äidit juoruta rauhassa :) Sitten ajattelin käydä tänään vielä salilla ja Jere lähtee yöksi töihin niin saan olla sitten illan ihan yksin lasten mentyä nukkumaan. Varmaan teen sen kakkos punnerruspäivän sitten! Tykkään ihan tehdä punnerruksia, kun mun mielestä niistä huomaa edistyksen aina tosi hyvin! Mulla vaan sattuu ne vähän selkään, mutta ilmeisesti se on ihan tervettä kipua, mies ainakin totesi sen johtuvan siitä ettei mulla ole juurikaan lihaksia siellä jotka jaksais kannatella mun painoa, joten kai nekin lihakset siinä samalla vähän kehittyy.. Tai salillahan ne suurimmaks osaks varmaan kehittyy, kun siellä niitä tulee koeteltua vähän enemmänkin :D

2 kommenttia:

  1. Millanen kipu tulee selkään ? mihin kohtaan ? ei kuulosta kyllä ihan normaalilta, tai kipu voi olla ns normaali, mutta punnertamisen ei kyllä pitäis sinne selkään ottaa.. JOS keskivartalon lihakset, syvä poikittainen vatsalihas sekä lantionpohjan lihakset on kunnossa ja pystyy kannattelemaan sen vartalon niin, että alaselän asento pysyy neutraalissa eikä taivu notkolle tai pyöristy liikaa.. :P

    VastaaPoista
  2. Täytyy tänään kattoo ainakin ensin Jeren kanssa et se ei oo ainakaa siitä kiinni että tekisin väärin.. Ja sellaselta lihaskivulta se musta tuntu, ei miltään mahdottomalta, mutta kuitenkin että se tuntui.. Mut ei mulla kyllä lihakset ollu ihan kunnossa, ainakaan sen inbody testin mukaan.. Siinä näytti että kaikki lihakset kaipais vähän lisätreeniä..

    VastaaPoista